Katri Helena kertoo perjantaisessa Vain elämää -jaksossa, että sanoittajalegenda Juha ”Junnu” Vainio olisi halunnut Katson autiota hiekkarantaa -kappaleeseen enemmän seksiä.
Perinteiset sukupuoliroolit ovat parisuhteissa edelleen yleisiä. Kerro kyselyssä, mitä mieltä sinä olet niistä.
– Jos nukkuu yössä viisi tuntia, on vaikea jaksaa henkisesti hyvin. Moni kokee mielialan mataluutta, ärtyneisyyttä ja ...
Pohjois-Korea voitti viime viikolla alle 20-vuotiaiden naisten maailmanmestaruuden Kolumbiassa järjestetyssä turnauksessa.
Yhdysvaltojen suurlähetystö on ohjeistanut omia työntekijöitään Israelissa ja palestiinalaisalueilla hakeutumaan suojaan. The ...
Mies löytyi kuolleena Oulujärven rannasta Paltamon alueella, kerrottiin Oulun poliisilaitoksen johtokeskuksesta tiistaina STT ...
– Suomen äänestyspäätös YK:ssa tukeutuu Suomen pitkäaikaiseen kantaan. Meillä on viimeisen 30 vuoden aikana kaikkien ...
Eteläisellä pallonpuoliskolla sijaitsevassa Etelä-Afrikassa ollaan menossa kohti kesäaikaa, mutta alueelle epätyypillinen sääilmiö aiheutti liikennehaittaa ja kummastutti leijonia syyskuussa.
Ecclestone arvioi, että kuluvan kauden kuljettajien MM-tittelin vie Red Bullin 27-vuotias hollantilaistähti Max Verstappen, ...
Viimeisin pelottava tilanne tapahtui Lammervon 16-vuotiaalle tyttärelle Pinjalle. Hän oli odottamassa yksin koulubussia, kun ...
Suositusta Amerikan kovimmat keräilijät -tv-sarjasta tunnettu Frank Fritz on kuollut 60-vuotiaana, kertoo muun muassa Daily ...
Rallitähti Kalle Rovanperälle syys–lokakuun vaihde on yhtä juhlaa. Sunnuntaina hän juhli Chilen MM-rallin voittoa, ja tänään ...